fbpx
Picture of Sini Häkkinen

Sini Häkkinen

217 äänellä varavaltuutetuksi – KIITOS!

Aloitin vaalien jälkeisen maanantain Matilla ja Tepolla. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ”Näin se kesäloma toimii”, sillä lyhyiden vaalivapaiden jälkeen tein paluun töihin ja loin nopean katsauksen kurssikirjakekoon. Odotin, että päivässä olisi ollut vaalikampanjan mentävä aukko. Sitä ei kuitenkaan ollut, sillä tajusin, että tästähän tämä vasta alkoi.

Alkuvuosi on ollut aivan mahtava ja viimeiset pari viikkoa vaalikentillä tajuttoman upeita. Haluan sydämestäni kiittää teitä kaikkia, jotka annoitte minulle tukenne, tsemppauksenne ja luottamuksenne. Valtava kiitos 217 äänestä ja mahdollisuudesta saada varavaltuutettuna jalkaa oven väliin Turun kaupungin päätöksentekoon. Lisäksi olen valtavan otettu saamastani positiivisen palautteen määrästä ja kullanarvoisista opeista. Hitsit mikä draivi näistä on tullut!

Aivan erityisesti haluan kiittää kanssaturkulaisia kaikista innostavista, oivaltavista, rakentavista, kriittisistä ja tunteikkaistakin keskusteluista, joita olemme eri tilanteissa eri puolilla Turkua käyneet. Keskustelimme Skeittiparkin rakentamisesta Kirstinpuistoon, koirapuistosta Puolalaan, Kupittaan siirtolapuutarhan lähitulevaisuudesta, bussilinjojen vuoroväleistä, TYKSin päivystyksen tehokkuudesta, jokivarren kehittämisestä kesätapahtumien näyttämöksi, vanhushuollon ihmisläheisyydestä, varhaiskasvatusmaksuista, Turun lentokentästä, maahanmuuttajien aktivoimisesta, kaavoitusprosessien jouhevuudesta ja tietysti myös sotesta, toriparkista, ratikasta, Kakolan tornista, teatterista sekä monesta monesta muusta.

Liikuntapuolella esiin nousi hienoja kehitysideoita kuten Impparin uimalipun ja bussilipun yhdistelmä, Parkin kentän jäävuorojen maksuttomuus, kuntalaisen hyvinvointia edistävän MobiiliAppin käyttöönotto ja urheilijaranneke liikunta-, seniori- ja kimmokerannekkeiden oheen. Keskustelun keskiössä oli liikunnan määrän lisääminen kuntalaisen jokaiseen päivään.

Turussa moni asia herättää voimakkaita tunteita. Aina ei päädytä ratkaisuihin, jotka ovat kaikille toivottuja. Ilahduttavaa oli kuitenkin kuulla, että usean mielestä meillä on Turussa moni asia varsin hyvin. Kaupunkia on kehitetty hyvällä otteella kaupunkilaisia kuunnellen. Suomi onkin maa, jossa meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa meitä itseämme lähellä oleviin kysymyksiin. Olen kiitollinen siitä, että minäkin voin turkulaisena ja Turun kaupungin (tulevana) varavaltuutettuna nostaa esille monia tärkeitä teemoja ja antaa panokseni niiden edistämiseksi.

Minulle on kypsynyt vahva halu päästä vaikuttamaan näihin kysymyksiin. Vielä äänimäärä ei riittänyt Turun päätöksenteon ”aloituskuusikkoon”, mutta ”Tunnen kuinka vauhti kiihtyy”. Ja se kiihtyy koko meidän upealla tiimillä. Täyttä höyryä kohti uusia koitoksia!

Share this post